UpCharge – startupille lisää virtaa sijaintitiedosta

UpCharge on suomalainen varavirtalähteiden jakeluun keskittyvä teknologia-startup. UpChargen ideana on tuoda julkisiin paikkoihin asemia, joista käyttäjät voivat vuokrata mukaansa puhelimen varavirtalähteitä eli matkalatureita.

Yhtiön tarpeena oli kirkastaa, mihin asemia kannattaa sijoittaa, miten latureiden määrää hallitaan eri asemien välillä ja mitkä tekijät vaikuttavat asiakkaiden käyttäytymiseen. Tässä kohtaa Location Innovation Hub tuli apuun.

Partnereistamme Gispo tarjosi UpChargelle kattavaa paikkatietokonsultaatiota. UpChargen käyttöön luotiin muun muassa interaktiivisia karttavisualisointeja, jotka auttoivat hahmottamaan paremmin, missä ja milloin varavirtalähteitä käytetään ja miten asiakkaat liikkuvat. Hyödyntämällä Kepler.gl:n kaltaisia työkaluja UpCharge pystyi näkemään, millä alueilla kysyntä oli suurinta ja miten laturit liikkuvat eri sijaintien välillä. Yhtiö on tyytyväinen tuloksista.

– Olemme saaneet arvokasta tietoa paikkatiedon käytöstä, mikä on auttanut myyntiämme, kertoo Pauli Mankinen, yksi UpChargen perustajista.

Tällainen sijaintiin perustuva tieto auttoi UpChargea tekemään strategisempia päätöksiä latausasemien sijoittelusta, mikä edisti suoraan liiketoiminnan kehitystä.

upcharge.eu

Onko yritykselläsi haasteita, joita voitaisiin ratkoa sijaintitiedon avulla? Oletko kiinnostunut maksuttomasta valmennuksesta ja palveluistamme liiketoiminnan kehittämiseen? Lue lisää asiakkuudesta ja ota yhteyttä.

18.11.2024

Asiakastarina: UpCharge – startupille lisää virtaa sijaintitiedosta

Puhelimen matkalatureita vuokraava UpCharge sai Location Innovation Hubin kautta konsultaatiota, joka auttoi tekemään strategisempia päätöksiä latausasemien sijoittelusta.
16.10.2024

Supercharging Green Business: AI and Location Intelligence in the Bioeconomy

Tule mukaan syksyn kiinnostavimpaan tapahtumaan, jossa alan asiantuntijat pureutuvat tekoälyn ja paikkatiedon rooliin biotaloudessa!
16.10.2024

Asiakastarina: Väylävirasto – tukea väylien digikaksosen kehittämiseen

Väylävirasto hakeutui Location Innovation Hubin asiakkaaksi saadakseen teknistä konsultaatiota digitaalisen mallin kehittämiseen.
06.10.2024

Location Innovation -ohjelma käynnistyy – tavoitteena ketterämmät julkiset hankinnat

Ohjelman tavoitteena on edistää innovatiivisia julkisia hankintoja ja parantaa pk- ja startup-yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin hankintoihin.
09.09.2024

Kasvata tekoälytaitojasi FAIRin avulla – koulutukset eri organisaatioilta nyt samalla alustalla

Alustan kokoaa yhteen muun muassa tekoälyyn, dataan, suurteholaskentaan ja kyberturvallisuuteen liittyvää koulutustarjontaa.