Location Innovation Hub GeoForum Summitissa 7.–8.10.2024

Olemme mukana GeoForum Summitissa, joka järjestetään tänä vuonna Aalto-yliopiston Dipolissa Espoossa. Tule mukaan työpajoihin ja pistäydy ständillämme juttelemassa siitä, millaista tukea tarjoamme pk-yrityksille sekä julkishallinnolle liiketoiminnan kehittämiseksi ja millaisia maksuttomia palveluita partneriverkostomme tarjoaa.

GeoForum summit on maksuton tapahtuma. Ilmoittaudu tapahtumaan tästä.

Paikkatietosektorin innovatiiviset julkishankinnat ja yhteiskehittämisen raamit tutuksi

  • 7.10. klo 14–14.45, Palaver-kokoustila

Suomessa tehdään joka vuosi julkisia hankintoja noin 47 miljardilla eurolla. Kunnat ja kuntayhtymät vastaavat tästä summasta noin kahdesta kolmasosasta, ja loput kuuluvat valtiolle. Näin suuren summan vuoksi on erittäin tärkeää, että saamme aikaan mahdollisimman paljon hyötyä sekä julkiselle sektorille että tutkimus- ja kehitystoiminnalle. On myös tärkeää, että pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja niiden innovointikykyä hyödynnetään näissä hankinnoissa mahdollisimman paljon. Tämä voidaan tehdä innovatiivisten julkisten hankintojen avulla. Valitettavasti usein käy niin, että innovatiiviset ratkaisut hylätään jo tarjouspyyntövaiheessa. Tämä johtuu siitä, että tarjouspyynnöissä on liian tarkkoja teknisiä vaatimuksia, jotka eivät jätä tilaa uusille ja luoville toteutuksille.

Muutetaan tilannetta ja keskustellaan yhdessä käytännön läheisessä tilaisuudessa muun muassa seuraavista teemoista:

  • Mitä on otettava huomioon innovatiivisia julkisia hankkeita suunniteltaessa?
  • Mitkä ovat parhaat käytänteet innovatiivisiin hankintoihin?
  • Miltä onnistuneista innovatiivisista hankinnoista on opittu?

Tilaisuudessa paneeliin istuvat Riikka Munne Business Finlandilta, Ville Valovirta VTT:ltä sekä Riku Mäki Tampereen kaupungilta. Paneelin juontaa Keksintösäätiön Juhani Talvela.

Tilaisuus sopii kaikille kuntien ja valtion asiantuntijoille, jotka haluavat oppia lisää yhteiskehittämisestä innovatiivisten julkisten hankintojen kautta sekä yrityksille, jotka ovat mukana tai ovat kiinnostuneita toimimaan julkishallinnon kehittämishankkeissa. Tilaisuuden järjestää Location Innovation Hub, joka tukee julkishallintoa sekä yrityksiä kehittämään toimintaansa.

Paikkatietojen turvallisuusriskit haltuun 

  • 8.10. klo 11–11.45, Palaver-kokoustila

Paikkatietojen turvallisuuteen liittyvä keskustelu näkyy jatkuvasti mediassa. Luetko uutisia hyviksen vai pahiksen silmälaseilla? Tiedätkö, mitä kunnan paikkatiedoille kuuluu, millaisia turvallisuusriskejä niihin juuri nyt liittyy ja mitä pitäisi tehdä, jotta riskejä voidaan hallita? Tule työpajaan oppimaan uutta ja tutustumaan ajankohtaisiin esimerkkeihin – aikaa kysymyksiin ja yhteiseen keskusteluun on varattu runsaasti.

Työpajassa käydään läpi:

  • Mitkä ovat oman organisaatiosi vastuulla olevat omat suojattavat kohteet?
  • Mitkä ovat paikkatietoihin kohdistuvat yleiset riskit vs. omat riskit?
  • Miten dataa luokitellaan, suojataan, operoidaan turvallisesti jatkuvasti?

Työpaja on tarkoitettu esimerkiksi kunnassa työskenteleville johtajille, paikkatietopalvelun vastuuhenkilöille ja asiantuntijoille sekä yrityksille, jotka tuottavat palveluita kunnille. Työpajan vetää Maanmittauslaitoksen paikkatietojen turvallisuusasiantuntija Minna Romppanen.

LIH-neuvontapiste

Lähes 100 asiakasta ei voi olla väärässä – Location Innovation Hub auttaa, jos tarvitset uutta teknologiaa tai dataa toimintasi tueksi!

Ständillämme pääset tutustumaan, millaista tukea tarjoamme pienille ja keskisuurille yrityksille sekä julkishallinnolle liiketoiminnan kehittämiseksi ja millaisia palveluita partneriverkostomme tarjoaa. Esittelemme innovatiivisia ratkaisuja, koulutustoimintaamme, open house -tapahtumia sekä mm. testiympäristöjämme, joissa voit testata liikeideoidesi toimivuutta helposti.

Neuvontapisteemme palvelee koko GeoForum Summitin ajan näyttelyalueen portaikon tasanteella.

27.08.2024

22.10. Location Finland -työpaja – Paikkatiedon uudet käyttötarpeet

Nyt on hyvä tilaisuus vaikuttaa siihen, millaisia tietovarantoja uuden palvelun kautta tulee tarjolle ja mihin kaikkeen sitä voi tulevaisuudessa hyödyntää.
20.08.2024

Tietoa IPR-asioista ja rahoituksesta startupeille: tilaisuudet Tampereella, Helsingissä ja Turussa

Haluatko oppia lisää startup-yritysten immateriaalioikeuksista (IPR) ja rahoitusmahdollisuuksista? Tervetuloa infotilaisuuksiimme Tampereella ja Helsingissä.
12.07.2024

Save the date: Osallistu uuden Location Finland -palvelun kehittämiseen – työpaja 4.9. 

Location Finland on alusta, joka kerää olemassa olevaa testidataa saataville yhden luukun kautta ja tuo sen saataville myös OGC API -rajapintojen kautta. Kutsumme sekä potentiaaliset datan hyödyntäjät että datan tuottajat työpajaan keskiviikkona 4.9.2024 klo 9–12.
01.07.2024

Kolme vinkkiä, miten yritys pääsee vauhtiin tekoälyn kanssa – katso SuomiAreena-keskustelun tallenne

Suomen EDIH-innovaatiohubien Tekoäly tai tuho -keskustelussa puhuttiin tekoälyn hyödyntämisestä etenkin yritysten näkökulmasta. Katso tallenne ja ota vinkit käyttöön!
11.06.2024

Vastaa ja vaikuta: kysely terveysalan ammattilaisille sijaintitietojen hyödyntämisestä

Kyselyn avulla haluamme selvittää, miten terveys- ja hyvinvointisektorilla suhtaudutaan paikkatietopohjaisiin ratkaisuihin ja niiden käyttöön.
07.06.2024

Asiakastarina: Turun kaupunki – uutta osaamista paikkatietojen hallintaan

Turun kaupungin paikkatietoyksikkö sai uutta osaamista hyödyntämällä Location Innovation Hubin Lainaa tutkija -palvelua ja hankkimalla koulutusta uusien teknologioiden käyttöönottoon.
24.05.2024

Best Use of Location Information -palkinto – jatkohaku 8.9. saakka

Palkinnon avulla haluamme nostaa esiin rohkeita edelläkävijöitä, jotka käyttävät sijaintitietoa rakennetun ympäristön haasteiden ratkaisemiseen.